Tilaisuus peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi.
Maisematunnelmia Taidemuseolla 11.9. klo 14.00
Hämeenlinnan Taidemuseolla järjestetään yhdityksemme jäsenille työpaja Kokeilevaa & kantaaottavaa -60 -70-lukujen modernismia -näyttelyssä. Tämä näyttely vie kiihkeille 1960–1970 -luvuille kuvataiteen ja modernismin murrokseen. Se kertoo ajasta jolloin tehtiin rohkeita tyyli- ja materiaalikokeiluja, keskusteltiin taiteen tekemisen vapautumisesta ja väiteltiin siitä mikä on taidetta. Näyttely tuo laajasti esiin ajan moninaisia ja mielenkiintoisia kuvataideilmiöitä.
Työpajan nimi on Maisematunnelmia ja se sisältää näyttelykierroksen oppaan johdolla Kokeilevaa & kantaaottavaa –näyttelyssä sekä omaa tekemistä näyttelyn teosten virittämänä. Tutustumme aluksi näyttelyyn, jossa syvennymme erityisesti informalistiseen taiteeseen ja taiteilijoihin, joista monet ovat suurelle yleisölle tuttuja: Kimmo Kaivanto, Ahti Lavonen, Jaakko Sievänen, Kain Tapper. Näyttelykierroksen innoittamana siirrymme työskentelemään museon työpaja-alueelle. Työpajassa toteutamme informalistisen taiteen hengessä oman luontotutkielman, joka voi perustua lapsuuden muistoon, voimakkaaseen luonto- tai sääkokemukseen, lempimaisemaan, vuodenajan vaihteluihin jne. Työpajassa toteutettava tehtävä ei edellytä aikaisempaa kuvataideharrastuneisuutta tai taitoja – pelkkä into kokeilemiseen riittää. Kokoontuminen Taidemuseon pääovella Viipurintie 2, Hämeenlinna.
Ilmoittautuminen ja maksu
Työpajan hinta on 10 €/hlö. Ilmoittaudu sitovasti 28.8. mennessä yhdistyksen toimistolle toimisto@kanta-hameen-hengitys.fi tai puh. 0400 164 021.