Tuusulanjärven retki taiteilijoiden jäljillä pe 31.5.2019
1900-luvun alkupuolella Tuusulanjärven rannoille syntyi ainutlaatuinen taiteilijayhteisö. Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kivi oli viettänyt elämänsä viimeiset kuukaudet Tuusulan rantatiellä ja tämä houkutteli suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin puolesta toimineet taiteilijat alueelle. Rauhallinen maaseutu, Helsingin läheisyys ja hyvät junayhteydet houkuttelivat kultakauden mestareita kirjailija Juhani Ahon jalanjäljillä muuttamaan alueelle. Ainutlaatuinen Tuusulanjärven taiteilijayhteisö oli syntynyt.
Päivän ohjelman lisäksi kierretään aikataulun puitteissa taiteilijayhteisön nähtävyyksiä.
Voit tehdä hauskan Taitelijatestin, jonka avulla selvität kuka taiteilijayhteisön jäsen sinä olisit! www.visittuusulanjarvi.fi/taiteilijatesti
Päivän ohjelma
Klo 11.00 tutustuminen Ainolaan oppaan johdolla.
Jean ja Aino Sibelius perheineen muuttivat Ainolaan 1904 ja hirsihuvilassa on yhä edelleen lämmin kodin tunnelma. Kaikki on yhä kuten Sibeliusten aikaan: pelargoniat kukkivat ikkunalla ja isännän keppi ja hattu löytyvät kammarin pöydältä. Kylpyhuoneesta pilkistävät jopa hammasharjat!
Klo 12.15 lounastetaan Lottamuseon kanttiinissa. Lounas porrastetusti, tutustutaan ulkonäyttelyyn Sairasjunan matkassa.
Klo 13.30 tutustutaan Halosenniemeen oppaan johdolla.
Tuusulanjärven rannalle vuonna 1902 valmistunut taidemaalari Pekka Halosen kansallisromanttinen, hirsinen erämaa-ateljee. Halosenniemi on kotimuseo, joka toimii myös taidemuseona. Nykyisin Halosenniemi on yksi alueen komeimmista taloista. Se on entisöity alkuperäiseen, joka lumoaa rauhallisella tunnelmallaan. Museon erikoisnäyttelyt esittelevät Pekka Halosen taidetta yhdistäen sitä muiden taiteilijoiden tuotantoon.
Klo 15.00 Villa Kokkonen
Taiteilijakoti Villa Kokkonen on yksityisesti ylläpidetty Aalto-nähtävyys, kulttuurikohde ja
konserttijärjestäjä. Talon isäntäpari esittelee taiteilijakotia Alvar Aallon ja Jean Sibeliuksen jalanjäljissä. Esittelykierros huipentuu konserttihetkeen. Nautimme kakkukahvit sekä vierailun lopussa tutustumme Villa Kokkosen elämykselliseen kauppaan, joka on luotu Joonas Kokkosen, suomalaisia taidemusiikin säveltäjän, entiseen, tyhjäksi jääneeseen makuuhuoneeseen. Kaupassa myydään muun muassa huippuhyvää kahvia ja teetä sekä postikortteja, suklaata ja Elinan kutomia Villa-tossuja. Huom. Villa Kokkosessa kuljetaan sukkasillaan tai sisäkengissä.
Klo 17.00 lähtö kohti kotia.
Aikataulu
Klo 8.40 Iittala, Shell
Klo 9.00 Parola, Säästöpankkitori
Klo 9.15 Tiiriö, Priman p-alueen reunalla (Apteekin puoleinen pääty)
Klo 9.30 Wetterhoff, Hämeenlinna
Klo 9.50 Turenki, vanha linja-autoasema
Ilmoittautuminen ja maksu
Hinta on 48 €/henkilö. Ilmoittaudu sitovasti 20.5. mennessä yhdistyksen toimistolle toimisto@kanta-hameen-hengitys.fi tai puh. 0400 164021.