Yhdistyksen tuottamat palvelut

Yhdistyksen palveluvalikoima jakaantuu terveydenedistämiseen ja ennaltaehkäisevään toimintaan, jäsenpalveluihin sekä vaikuttamiseen. Merkittävä osa hengityselinsairauksista on ennaltaehkäistävissä terveellisillä elämäntavoilla ja huolehtimalla terveellisestä elinympäristöstä. Siksi toiminnassamme korostuvat terveellisiin elämäntapoihin ohjaavat palvelut sekä tiedon jakaminen mm. ilman laadun ongelmista ja terveellisestä sisäilmasta.

Terveydenedistämisen painopisteenä on terveysliikunnan edistäminen ja savuttomuustyö sekä toimiminen puhtaan sisäilman puolesta.


Kunnosta huolehtiminen on meille erityisen tärkeätä. Siksi yhdistyksen toiminnassa on paljon liikunnallista ohjelmaa. Liikuntaryhmät, ulkoilupäivät ja kylpylämatkat  kuuluvat jokavuotiseen ohjelmaamme. Tuemme myös jäsentemme liikuntaharrastusta taloudellisesti ja kannustamme jäseniämme osallistumaan tuetuille liikunta- ja kuntoutuspainotteisille lomille sekä Hengitysliitto Helin aluekeskusten järjestämiin kuntoutus- ja virkistystapahtumiin.


Virkistystoiminta ylläpitää jäsentemme sosiaalista kanssakäymistä ja on merkittävä osa henkistä hyvinvointia. Kesäisin oma kesänviettopaikkamme Suviranta Hattulan Takajärvellä on jäsenperheiden käytettävissä ja talvisin lomailumahdollisuuden tarjoaa Suvirannassa sijaitsevat hirsimökit Lepolinna ja Toivola. Myös yhdistyksen omistamat lomaosakeviikot ovat jäsenten käytettävissä.

Yhteen kokoonnutaan myös mm. äitienpäivän aaton lounaalle ja monipuoliset retket antavat mahdollisuuden kulttuurielämyksiin. Kerran kuussa kokoontuva keskustelukerho kahvitteluineen suo mahdollisuuden lyhyiden alustusten pohjalta saada tietoa, mitä erilaisimmista asioista ja ylläpitää sosiaalisia kontakteja.

Vertaistoiminta on monille kroonista sairautta sairastaville tärkeä keino selviytyä sairautensa kanssa. Vasta diagnoosin saaneet jäävät usein yksin pohtimaan sairautensa vaikutusta tavalliseen elämäänsä ja kaipaavat vertaistukea saman kokeneilta. Tukihenkilötoimintamme takaa, ettet ole sairautesi kanssa yksin. Vertaistukihenkilömme ovat tavoitettavissa ja keskustelut heidän kanssaan ovat luottamuksellisia. Vertaistukiryhmissä saa tietoa hoitomenetelmien kehittymisestä ja käytännön neuvoja eri tilanteisiin. Vertaistukiryhminä toimivat yhdistyksessämme KAT-, astma-, ja uniapnearyhmä sekä happihoitopotilaille ja heidän läheisilleen suunnattu happikerho. Uusimpana on aloittanut homealtistuneiden vertaistyhmä keväällä 2011.

Jaamme tietoa hengityselinsairauksista ja niiden hoitoon liittyvistä asioista asiantuntijaluennoilla ja keskustelutilaisuuksissa. Järjestämme tietoiskuja teemapäivinä ja osallistumme erilaisiin foorumeihin. Myös ilman laatu ja siihen vaikuttavat tekijät ovat kiinnostuksen kohteina yhä useammin.

Vaikuttamalla päätöksentekijöihin ja tiiviillä yhteistyöllä kuntien terveydenhuollon ja sairaanhoitopiirin kanssa pyrimme turvaamaan hengityselinsairaille palveluiden saatavuuden ja käypä hoito-suositusten toteutumisen alueellamme. Seuraamme vammaisneuvostojen työtä ja osallistumme siihen aktiivisesti. Suurelle yleisölle tuomme esiin hengityselinsairauksien riskejä ja ilman laadun ongelmia mm. messu-ja toritapahtumissa.

 


Tule mukaan toimintaamme !

Lisätietoja tapahtumista saat yhdistyksen toimistolta:

Merja Laitinen
puh. (03)6166 680
toimisto@kanta-hameen-hengitys.fi
 
 
TAI YHDISTYKSEN OMASTA LEHDESTÄ KATUKIIKARISTA !!!
 
(Katukiikarin sähköinen versio löytyy etusivulta)







Vertaistukitoiminta